2. Erillinen Autokomppania oli Varsinais-Suomen Ilmatorjuntarykmentin kuljettajakoulutus- ja kuljetusyksikkö lakkauttamiseensa saakka 31.12.2002. Komppania jakaantui tehtävänsä mukaisesti koulutus- ja kuljettajaosastoon.

2. ErAutoK koulutti jokaisesta saapumiserästä noin 200 eriasteista kuljettajaa. Kuljettajiksi koulutettavat tulivat kursseille oman joukko-osaston lisäksi Porin Prikaatista ja Saaristomeren Meripuolustusalueelta.

2. ErAutoK:n palvelukseen astuneet alokkaat valittiin jo kutsuntatilaisuudessa ja kaikkien tuli olla sopivia koulutettavaksi sotilaskuljettajiksi. Tämä edellytti, että alokkaalla palvelukseen astuessaan

Kaikille sotilaskuljettajakurssin aloittaneille oli tavoitteena puolustusvoimien BECE-luokan ajokortti, joka oli mahdollisuus muuttaa siviilikortiksi kotiutumisen jälkeen. Yli vuoden ajokokemuksen omaavilla oli mahdollisuus linja-autokortin suorittamiseen.

Palvelusajat 2. ErAutoK:ssa olivat: